Miksi susi ulvoo?

Kauan, kauan sitten susi ei ulvonut. Se lauloi, ja se lauloi kauniisti. Ei ollut päivääkään milloin se ei olisi laulanut. Kaikki eläimet kuuntelivat sen konsertteja lumoutuneena. Kaikki paitsi yksi, nimittäin satakieli. Se inhosi sutta. Se vallan vihasi sitä! Satakieli oli nimittäin itsekin varsin hyvä laulamaan, mutta ei, ei kukaan sitä kuunnellut. Kaikki vain ylistivät kilvan sutta.
Eräänäpäivänä satakieli päätti toimia. Se oli keksinyt suunnitelman, jolla suden ääni katoaisi lopullisesti. Susi oli juuri aloittamassa keskipäivän konserttiaan, ja kaikki eläimet kuuntelivat sitä. Samalla hetkellä kun susi avasi suunsa ensimmäiseen säveleen, satakieli lensi suden yli, ja pudotti suden kurkkuun erästä yrttiä jota susi ei voinut syödä, sillä se vei sudelta äänen.
Susi yskäisi kolmesti, ja selvitti kurkkuaan. Se vilkaisi ylös, mutta satakieli oli tiessään. Susi kohautti olkiaan, ja aloitti laulun. Mutta kas kummaa, sen kurkusta kuuluikin vain murinaa ja ulinaa! Susi läpsäytti tassunsa kuonolleen häpeissään ja mumisi nolona kadottaneensa äänensä.
Kauhistuneet eläimet yrittivät auttaa sutta. Ne kokeilivat kuumaa maitoa, mutta se poltti suden kurkun. Ne koettivat voidella suden kurkkua hunajalla, mutta hunaja tarttui suden kurkkuun. Mikään ei auttanut, susi oli menettänyt äänensä lopullisesti, ja siitä lähtien se on ulvonut öisin, milloin kukaan ei kuule sitä.



Lyhyesti; lapsille suunnattu tarina sudesta, joka menetti äänensä. 

Kun helvetti pääsee irti

VAROITUS: Seuraava teksti sisältää lapsille sopimatonta sisältöä. Teksti sisältää myös verta ja väkivaltaa sekä voi aiheuttaa ahdistusta herkimmissä lukijoissa. Olen varoittanut.






Istuin lentokoneessa totaalisen tylsistyneenä. En olisi halunnut matkustaa pois Skotlannista, kauas Chicagoon isäni luo. Tai siis - isäni ja hänen uuden tyttöystävänsä. Irvistin kuvitelmilleni. Isä halusi, että meistä tulisi parhaat ystävykset. Ikään kuin en vihaisi sitä naista jo nyt. Mokomakin hempukka. Samassa kyyneleet nousivat silmiini. Käänsin katseeni ikkunaan peittäkseni ne muilta matkustajilta. Katselin ulos ikkunasta. Kauniita pilviä, kuin pumpulia. Tai hattaraa, ajattelin. Samassa huomasin jonkin olevan vinossa. Pilvet tuntuivat menevän ylöspäin.Vai menimmekö me- Ajatukseni keskeytyi lentokoneen syöksähtäessä maata kohti. Vieressäni istuva tukevahko, hieman yli nelikymmenvuotias mies tarrasi istuimensa käsinojiin kauhuissaan. Viereisellä käytävällä lentoemäntä kaatui vatsalleen lentokoneen kallistuessa lähes pystysuoraan. Puristin istuimen käsinojia rystyset valkeina, ja painoin jalkapohjani edessäni olevan istuimen selkänojaan pysyäkseni tasapainossa. Ihmiset ympärilläni kirkuivat kauhuissaan. 

Yhtäkkiä lentokoneen keula alkoi nousta, ja pian kone suoristui. Huokaisin helpottuneena. Päästin irti käsinojista, ja suoristauduin syvään hengittäen. Samassa lentokoneen valot sammuivat. Sydämeni tuntui jättävän yhden lyönnin väliin - vai löikö se sittenkin kahdesti yhden lyönnin sijaan? Takanani joku kirkaisi. Sydämeni syke kiihtyi, tunsin kämmenieni hikoavan ja aistieni terävöityvän.

Ainoastaan istuinvöiden merkkivalot hehkuivat pimeässä punaisena. Aloin erottaa tummia varjoja. Ihmiset olivat edelleen kauhusta lamaantuneena paikallaan, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ja ne poikkeukset kävelivät - ei, hiipivät - ympäriinsä, kuin peläten herättävänsä jonkun - tai jonkin. Kuuntelin hiljaa, pinnistin kuuloani, ja kuulin hiljaiset tömähdykset. Niitä edelsi aina kirkaisu. Kuuntelin lisää. Taas tömähdys. Sitten kuului litsahdus, kuin mädän hedelmän päälle olisi astuttu. Sen jälkeen kuului rusahdus, repeytyvän lihan ääntä. Lisää tömähdyksiä, lätsähdyksiä ja repeytyvän lihan ääntä. Nenääni kantautui veren kuparinen haju.

Sisälmykseni tuntuivat kääntyvän ympäri. Istuin hiljaa penkilläni, en uskaltanut edes hengittää. Lentokone tärähti - ilmeisesti ilmakuoppa - ja jotakin vieri käytävää pitkin. Käänsin katseeni varovasti ja... Näin lentoemännän irti hakatun pään. Suuni aukesi kirkaisuun, mutta keuhkoni yksinkertaisesti tyhjenivät, kuin minulta olisi lyöty ilmat pihalle. Yritin haukkoa henkeä, kun samassa kuulin hiljaisen voihkaisun aivan takaani. Sitä seurasivat jo turhankin tutuiksi käyneet tömähdys, litsahdus ja repeytyvän lihan ääni. Nyt kuulin myös raskaan huohotuksen.
 Ponnahdin ylös istuimeltani kolauttaen pääni käsimatkatavaralokeroon, loikkasin vierustoverini yli ja pinkaisin kohti ohjaamoa. Juoksin käytävää pitkin loikkien aina erinäisten ruumiinosien yli... Oksennus pyrki kurkkuuni. Jatkoin kuitenkin siitä huolimatta. Lopulta pääsin ohjaamon luo - enää yksi ovi erotti minut kapteenista, ja mahdollisesta selityksestä. Vilkaisin taakseni, enkä nähnyt ketään. Painoin oven kahvan alas, ja astuin sisään. Saman tien taivuin kaksin kerroin, ja oksensin. Näky ohjaamossa oli hirvittävä; sekä lentäjä että kakkospilotti olivat... Kirjaimellisesti riekaleina. He... Heidän raajansa oli hakattu irti, ja vartalo oli revitty auki. Molempien sisälmykset retkottivat ulkona ja heidän päänsä... Heidän päänsä oli murskattu kuin mädät kurpitsat. Olin aika varma, että osa heidän aivoistaan oli ohjauslaitteiden päällä ja seinillä. Verta oli kaikkialla - ennen valkoiset seinät oli tahrittu verellä - koko ohjaamo oli värjäytynyt punaiseksi. 

Isäni oli lentäjä, joten tiesin paljon lentokoneista, osasin jopa ohjata niitä. Näin ollen teisin autopilotin olevan päällä. Vedin vapisten henkeä, ja vedin oven kiinni. Parempi ruumiiden kanssa ohjaamossa kuin... Ruumiina matkustamossa. Kuulin kuinka matkustamon puolelta kuului edelleen kirkaisuja ja muita kammottavia ääniä. Nojasin ovea vasten ja yritin ajatella. Mitä voin tehdä? Heidät - olikohan tappajia yksi vai useampi? Useampi varmaankin. Yksi saataisiin aisoihin. - pitäisi pysäyttää. Ja pian, ennen kuin- mitä ajattelinkaan? Ai niin, heidät pitäisi pysäyttää ennen kuin he tappavat- tappavat? Ajattelinko juuri tappamista? Miksi? Ai niin. Heidät pitäisi tappaa ennen kuin he tappavat minut. Otin lattialta verilammikosta mustan tussin, ja kirjoitin seinään "TAPA HEIDÄT" ennen kuin ajatus karkasi. Olin selvästi sekoamassa.

Samassa oven takaa kuului huohotusta, ja kirves lyötiin oven läpi aivan pääni vieressä. Kirkaisin ponkaisten ylös. Kohta oven läpi lyötiin toinenkin kirves. Ja kolmas. Kuinkahan monta niitä on? Ovi petti kolmen kirveeniskun johdosta, ja sisään rynnisti kolme veristä, harteikasta - kyllä, nämä miehet olivat juuri sellaisia kaappeja joita yökerhon ulosheittäjinä näkee leffoissa - mustiin verhoutunutta miestä verisine kirveineen. Ja he kaikki tuijottivat minua hullun kiilto silmissään.

Silmänräpäyksessä tein päätöksen. Matkustamossa oli kuolemanhiljaista - kaikki olivat kuolleet. Jos minä kuolisin, niin kuolisivat myös nuo pirulaiset. Käännähdin ympäri, kytkin automaattiohjauksen pois päältä, ja kallistin koneen suoraan maata kohti. Suljin silmäni odottaen varmaa kuolemaa, hymyillen.

Mistä kaikki alkaa?

Alusta tietenkin.

Rakkahat lukijani; perustan nyt virallisen tarinablogin. Kyllä, tiedän että bloggaan ihan helkkaristi muutenkin mutta anteeksi.

Olisihan tämän voinut hoitaa nettisivuillakin mutta... Helpompaa näin. Laiska lapsi menee sieltä mistä aita on matalin. 

Eli siis; tänne tulee kirjoittamiani tarinoita ja runoja. JA NIITÄ EI SAA KOPIOIDA. Kävikö selväksi?

Otsikot määräytyvät tarinan otsikon mukaan, ja aluksi mainitsen varoitukset. (osa tarinoistani ei sovellu lapsille eikä heikkohermoisille) Lukekaa varoitukset, en ota myöhemmin syytteitä vastaan. Kiitos.

Ja eikun lukemaan.

Lukutoukka kiittää ja kuittaa <3